Blogin päivittäminen on ollut hidasta. Mieskin sanoi yhtenä päivänä, ettet ole paljoa tänne viimeaikoina kirjoitellut. Sanoin, että olen aloittanut kirjoittamisen useasti, mutta olisi kiva joskus kirjoittaa jotain positiivista, eikä aina vain ruikuttaa. Onhan meidän elämässä paljon hyvääkin, mutta ne negatiiviset asiat tulee purettua tänne paljon helpommin kuin positiiviset.

Fysio- ja toimintaterapia jatkuvat entiseen malliin. Ortopedi ilmoitti edellisellä käynnillä, että niitä tullaan vähentämään mutta onneksi äijä tuli järkiinsä ja jätti vähentämättä. Käyn siis kahden viikon välein molemmissa, joka viikko jommassa kummassa. Fysioterapiaa saisin enemmänkin, mutta tämä määrä on tuntunut toistaiseksi hyvältä. Jos jalkaa käsitellään useammin, nostavat kivut päätään. Tosin, eipä tässä niidenkään osalta olla helpolla päästy. No, anyway. Muutamalla viimeisellä fyssarikerralla on reiden takaosa krampannut kovasti. Sen saa laukeamaan vain kovalla painamisella. Jopa niin kovalla, että siitä jää mustelma. Lisäksi pohje on todella jumissa. Sain toimintaterapiasta painekoneen, joka voisi mahdollisesti tuoda näihin ongelmiin helpotusta. Se myöskiin matkii lymfahierontaa, joten voisi auttaa myös tuohon aineenvaihdunnan ongelmaan. Mutta kyllä tuo ihmismieli on ihmeellinen. Tuli huono olo henkisesti, kun laitoin laitteen johtoa seinään. Se on täysin samanlainen ja saman värinen, kuin siinä mun polvikoneessa oli. Sanoinkin miehelle että huih, mikä takauma tuli mieleen. Enää ei tarvitse polvikonetta katsella. Vaikka olisinhan mä vielä ollut siihen valmis. Mut takaisin asiaan.  Taisin kuitenkin aloittaa laitteen käytön hieman liian kovalla tahdilla koska seurauksena oli melkein vuorokauden kestänyt kipukohtaus, johon piti ottaa kovimmat lääkkeet, jotka sitten laittoivat oksentamaan. Pari vuorokautta meni siitä selvitessä. Ja tämä tapahtui tottakai päivänä, jolloin olin luvannut viedä pojat Mehukattimaahan leikkimään. Voitte varmasti kuvitella sen huudon ja kyyneleiden määrän. Vanhin poika itki vuolaasti mutta tuli kainaloon istumaan ja sanoi että äiti kyllä mä ymmärrän, mut silti mua harmittaa. Kyllä sydäntä riisti. Onneksi seuraavana päivänä sain korvattua aiheuttamani vahingon, ja pääsimme matkaan. Pojat olivat ihan super kiltisti. Olen heistä niin ylpeä.

Kipuja on ollut, paljon. Olen ihan liian usein joutunut hakemaan apua ensiavusta. Kipustimulaattorin asennus piti alun perin olla syys/lokakuussa. Kävin kipuklinikan hoitajalla stimulaattorin info-tilaisuudessa, jossa hoitaja ilmoitti, että aika siirtyy hieman, loka/marraskuulle. Edellisviikolla soitin kipuklinikalle tuosta ajasta, mun pitäisi kuitenkin tehdä poikien hoitosuunnitelmiin muutokset mahdollisimman aikaisin, vaikka joka paikassa jo tietävätkin tilanteen. Lisäksi koululaiselle pitää saada vakkaripaikka joksikin aikaa iltapäiväkerhosta stimun asentamisen jälkeen. Hoitaja ilmoitti langan toisessa päässä, että aika siirtyy ensi vuoden puolelle. Mitä!?! Joo, kun heillä on henkilökuntapulaa. Pitäisi olla tietty määrä asiantuntevaa henkilökuntaa kolmelle perättäiselle tiistaille; ensimmäisenä tiistaina asennetaan koestimulaattori, toisena on haavojen tarkistus ja mahdollinen koneen säätö ja kolmantena joko koestimun poisto tai pysyvän asennus. Annoin hoitajan kuulla kunniansa, mutta onneksi olin myös fiksu, ja pyysin avautumisen jälkeen anteeksi. Eihän se hänen vikansa ole, mutta mun mielestä tää on ihan helvetin väärä paikka säästää. Ja mä olen kuitenkin jonossa ensimmäinen tai toinen. Kuinka pitkälle niiden kipupotilaiden ajat menee, jotka ovat jonossa vaikka kahdeksantena?? Ihan käsittämätöntä :(

Mutta, tämä kuukausi on yhtä juhlaa! Monet ystävistäni täyttävät vuosia, mutta niin myös meidän rakas poikamme ja tyttömme. Poika täyttää 8v ja tyttö 15v. Olen saanut olla tytön elämässä jo ihanat 13 vuotta ja oma esikoiseni on muka jo noin iso poika. Mihin tämä aika häviää?? (Onneksi itse en ole vanhentunut lainkaan.) Perjantaina juhlitaan kaverisynttäreitä ja seuraavana viikonloppuna sukulaisten voimin. Ensi viikolla lapsilla onkin syysloma. Ihanaa, kun saadaan ottaa aamut rennosti, eikä tarvitse lähteä säntäilemään tuonne kylmään.

Aurinkoista viikkoa kaikille, jotka jaksavat roikkua mukana :)