Sain eilen valmiiksi ilmoituksen Potilasvahinkokeskukseen. Oli siinä töitä!! Sitten odotellaan sen käsittelyä, käsittelyaika on 4-6kk.

Aloitin tekemisen muistaakseni marraskuussa ja nyt vasta sain valmiiksi. Ilmoitusta on hiottu yhdessä TYKS:n potilasasiamiehen kanssa. Ilmoitukseen piti saada kaikki tarpeellinen tieto; infektioista, kivuista, mielipahasta, ansionmenetyksistä, laskuista, lääkkeistä… listaa voisi jatkaa loputtomiin. Aina kun luulin sen olevan valmis, tuli mieleen uusi asia.

Ilmoituksessa on mainittu tähän asti tapahtuneet asiat, joten listaa pitää vielä myöhemmin jatkaa. Kyyneleet silmissä kirjoitin loppuun lauseen ”Pysyvän vamman laajuus selviää vasta myöhemmin.”.

Niin, pysyvä vammahan tästä jää. Edellinen lääkäri sanoi, että pyritään saamaan polvi taipumaan 120 asteeseen. Silloin pystyisin suht normaalista kulkemaan rappusia, nousemaan tuolilta normaalisti seisomaan. Uusin ennuste on n. 100 astetta. Tämäkin kerrottiin näillä sanoilla: ”Olen erittäin tyytyväinen, mikäli kaikkien tarvittavien putsausten jälkeen polven taipuvuus on 100 astetta.”.

Niin, pieni polven päiväkirurginen operaatio. Maksimissaan kaksi viikkoa keppien kanssa.

MIKSI!? Miksi tämä tapahtuu mulle!! Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän? Mitä pahaa mun mies, lapset, sukulaiset ja ystävät on tehneet, että saivat sairaalareissulta tällaisen invan, rasitteen takaisin, joka ei helvetti sentään pysty tekemään juuri mitään!! Perkele, kaikki pyörii kotonakin vaan mun ympärillä: saanko lääkkeet, saanko kahvia, teetkö pedin sohvalle, pistätkö piikin mahaan, lapset rauhallisesti ettei äitiin satu, sori ei äiti voi tulla peittelemään sänkyyn, MINÄMINÄMINÄ!!

Sitten taas kokoan itseni, pitää alkaa jumppaamaan. ”Kyl sun nyt tarvii jaksaa jumpata et polvi pysyy liikkeessä. Kipua kohti, anna sille aikaa venyä ja sitten lisäät asteita. Se sattuu joo ja sun reisi on kivikova mut ei sille nyt voi oikein mitään. Kun sun nyt vaan on pakko!”

Niinpä, ku on vaan pakko!!