Vihdoin sain lääkärini kiinni, kolmen ja puolen päivän yrityksen jälkeen. Oikeastaan olin ihan varma, että saan sen maksusitoumuksen, en ymmärrä mitä estettä sille olisi. Onhan se kallista, mutta ajattelin, että jokainen taho on nyt valmis auttamaan kaikin keinoin jotta polvea saataisiin paremmaksi. Niinhän minä onneton luulin! Eipä taida tämän jalan kohtalo kiinnostaa muita kuin mua ja mun läheisiä. Sama se montako kertaa jalka leikataan, miltä mun pääkopassa tuntuu! Lääkäri ei kirjoita maksusitoumusta, voin soittaa vielä omalle fyssarilleni Tyksiin ja kysyä hänen mielipidettään mutta kun näitä niin huonosti nykyään kirjoitetaan. Ihan kuin fyssari ohittaisi arvostetun ortopedin mielipiteen. Lääkärin mukaan myös kolme lymfakertaa pitäisi riittää, muista ei sitten enää ole hyötyä.

Hän kysyi myös että miltä polvi muuten tuntuu. Kerroin että saan taipumaan 70 astetta, mutta polvi on kipeämpi mitä hetki sitten. Lyrican sain jätettyä pois (pisteet siitä kotiin), mutta buranaa menee taas maksimit päivässä enkä uskalla ajatella targiniqin jättöä. (Siitä en kyllä saanut miedompaa reseptiäkään, se pitäisi noin vain jättää yli 4kk jälkeen pois.) Tässä vähän FAKTAA, kopioitu pakkausselosteesta: Sinulle on määrätty Targiniqia vaikean kivun hoitoon, koska muiden kuin opioidikipulääkkeiden teho ei riitä kipusi hoitoon. Pitkäaikaisessa käytössä Targiniqille voi kehittyä toleranssi. Tällöin kivun lievittämiseen tarvitaan entistä suurempia annoksia. Targiniqin pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa myös fyysistä riippuvuutta. Hoidon äkillinen lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita (levottomuutta, hikoilua ja lihaskipua). Jos et tarvitse hoitoa enää, vähennä vuorokausiannosta vähitellen keskusteltuasi lääkärin kanssa.

Nyt kun polvi on taas kipeämpi niin lääkäri käski pitää aina välillä pari lepopäivää. ”Älä tee polven kanssa mitään” kuului sanat. Just! Yön jälkeen polvi on jo ihan tönkkö; kipulääkkeet huiviin, pientä kävelyä ja venytystä ja perkeleitä suusta kun koneella taivutan polven liikkeeseen. Millainen se sitten on parin päivän jumppatauon jälkeen?!? ”Odotettavissa on edelleen liikeradan vähenevyyttä, ota rennosti” Ottakaa kuulkaa te rennosti kun saatte silmienne eteen mun korvaushakemuksen!!!!

Otanko mä tän kaiken nyt liian vakavasti vai mikä tässä mättää?? Onko se oikeesti väärin että haluaa parantua, haluaa pystyä tekemään normaaleja asioita, olla normaali ihminen. Vai oonko vaan liian herkkänahkainen? Mun on niin helvetin vaikea valaa itseeni uskoa, että kaikki tekevät parhaansa mun eteen. Tuntuu että olen pallo, jota vaan pompotellaan edes takaisin ja välillä jätetään oman onnensa nojaan.

Taidan nyt pariksi tuntia hävitä Greyn anatomian maailmaan, sain kaverilta ensimmäisen tuotantokauden ja koukussa ollaan. Vaikka muutamat kyyneleet jo olen senkin takia vuodattanut, enhän mä koskaan saa pukea hoitajan vaatteita päälleni ja tehdä sitä mitä olisin halunnut.

PS. Seuraavassa postauksessani LUPAAN mainita jotain iloitsemisen arvoista <3