Niinhän se tauti vei mutkin sängyn (sohvan) pohjalle. Onneksi sain kuitenkin pika-taudin siltä osin, että en yökännyt kun kerran. Luulen että sen aamuinen ab tuli ylös mutta illan lääkkeet pysyi jo sisällä, ei siis suoneen tykittämistä!! Hurja tauti kyllä, pikkumiehet antoi tulla oikein urakalla. Koko sunnuntai meillä vaan nukuttiin ja torkuttiin, olo muistutti krapulaa (ei enää juurikaan houkuttele se punaviini/lonkero). Tiukassa paikassa muuten 2h+divaani sohvalla mahtuu torkkumaan kolme aikuista ja kolme lasta. Eilen ei kellekkään maistunut ruoka, syötiin vähän suolakeksejä ja mehukeittoja. Tänään uppos jo jokaiseen suklaa ;)

Mut toi tauti sai siis aikaan pakollisen tauon. Ja voivoi mikä takapakki siitä tulikaan! En olis MITENKÄÄN pystynyt sunnuntaina jumppaamaan joten sitä on turha murehtia. Mutta sainpahan todistettua, että muuten vaan ei taukoja pidetä. Eilen aamulla heitin jalan koneeseen kun ensin huomasin, että kipulääkkeet vaikuttaa hyvin. Sain väänneettyä laitteen 20' kun vihlaisi perkeleesti. Kylmä hiki nousi otsalle, ajattelin että se siitä sitten. Varmaan tunnin verran väänsin polvea hitaasti, lopulta asteet oli 50' ja tuska kova. Parin tunnin tauko ja uudestaan jumpalle, vihlonta alkoi taas 20' kohdalla. Ja sitä se on edelleen. Tänään pääsin 60' mut ei se jumaliste helppoa ole. Ei kukaan sanonutkaan et tää helppoa olis. Mutta mikä olis tilanne jos pitäisin aina silloin tällöin pari päivää vapaata, kysyn vaan. Ja meinaan sitä kyllä kysyä lääkäriltäkin torstaina. Samoin kuin sitä seuraavan leikkauksen aikataulua. Haluaisin jo saada päivämäärän tietoon, en halua enää koskaan yllätysleikkauksia tai leikkauksia nopealla aikataululla. Mun on saatava valmistautua rauhassa. Palaan asiaan torstaina kunhan kotiudun.

'Hymyile ja anna kaikkien tietää, että olet tänään vahvempi kuin eilen olit.'