Viime viikolla oli soittoaika Kipuklinikan lääkärille. Hermosärkyä jo helpottanut lääke menetti tehonsa, mutta uutta lääkettä ei nyt ole kokeilussa. Tätä nykyistä tiputetaan hiljaksiin pois. Kertaheitolla ei uskallettu jättää pois, jos vaikka kipu kasvaakin. Vielä ei ole kipu kasvanut. Parin viikon päästä on taas käynti siellä. Lääkäri oli kyllä jo sitä mieltä, että aika kattava setti on kokeiltu. Eli jospa tässä sitten lyödään hanskat tiskiin..

19. päivä olin ensimmäistä kertaa toimintaterapiassa TYKSissä. Jatkoa varten sain jo neljä aikaa, jotenkin olin kuvitellut käyväni siellä vaan pari kertaa. Aikaa tuolla reissulla meni yli kaksi tuntia, vaikka kutsukirjeeseen oli merkitty tunnin aika. Toimintaterapeutin kanssa käytiin ensin läpi tapahtunuttu, tämän hetkistä vointia ja sitten oli jalan käsittelyn vuoro. Tehtiin piste testejä, terapeutti siveli jalkaa siveltimellä ym. Hermot on polven kohdalla ihan sekaisin, kosketus tuntuu ihan väärissä paikoissa. Terapeutti halusi kokeilla tuota arpea, jossa bakteeri silloin muhi ja joka useasti jouduttiin avamaan. Kyseli myös, että oonko mä hieronut sitä. Kerroin rehehellisesti, etten oikein välitä koskea tai katsoa siihen. Jos joudun jalkaa rasvaamaan niin teen sen nopeasti, mutta enempiä en sitä ihmettele. Jotenkin se jätti jonkin asteisen trauman mieleen. Muistan sen syksyn, aina kun kuvittelin haavan paranevan, se alkoi vuotaa ja taas oltiin leikkurissa.. Arpea kiristelee inhottavasti, iho on tuossa kohtaa todella kireä. Silloin kun VAC poistettiin tuosta haavasta ja se saatiin vihdoin umpeen, oli leikkurissa mukana plastiikkakirurgi. Mut oli puudutettu korkeammalta kuin normaalisti, koska näytti siltä, että haavan sulkemista varten tarvitaan ihon siirto. Olivat kuitenkin saaneet haavan ilman siirtoa kiinni. Tiedä sitten, kiristelisikö tuota vähemmän jos siinä olisi siirre. No kuitenkin, juttu taas näemmä vähän rönsyilee. Terapeutti hieroi arpea. Ihan pieniä kiinnikkeitä tunsi sen yläosassa, mutta ei mitään suurempaa. On kuulemma hyvän tuntuinen, ei tarvitse erikseen mitään käsittelyä. Sitten se pyysi muakin kokeilemaan arven hierontaa. Vähän epäröin, mutta en oikeastaan saanut mahdollisuutta kieltäytyä. Muutaman kerran hieraisin ja sitten vetäydyin. Kuuma aalto löi koko kropan läpi ja sen jälkeen kädet tärisi ja tuli kylmä hiki. Pienen hermostuneen naurun jälkeen purskahdin itkuun ja meni hetki, ennen kuin sain sen loppumaan. Terapeutin mukaan reaktio oli normaali, vaikka itse pidinkin itseäni hulluna. Hän sanoi että olisi hyvä, jos silloin tällöin koskisin arpeen. No, vielä en ole sitä "muistanut" tehdä, saa nähdä, koska on seuraavan yrityksen vuoro. Poissa silmistä, poissa mielestä, eikö? Nyt aloitetaan sitten 'ihotunnon uudelleen koulutus', jonka tarkoituksena on saada iho sietämään paremmin eri kankaita ja kosketusta. Normaalisti tämä aloitetaan heti tapaturman jälkeen jolloin sen kesto on muutamia viikkoja. Mulla aloitus on viivästynyt 1,5 vuotta, joten kesto on kuukausia, ellei vuosia. Myös hermoratoja lähdetään tutkimaan enemmän. Kyseessä on kuulemma todella epämiellyttävä juttu, mutta siitä selviää, kuinka laajoja vauriot ovat. Seuraava aika onkin jo ensi viikolla. Ai niin, kerroin tuosta puhelusta lääkärini kanssa (syto/sädehoito) ja ilme oli kyllä terapeutillakin näkemisen arvoinen. Lupasi jutella asiasta Kipuklinikan lääkärini kanssa ja merkitsi papereihin, että en ainakaan näillä puheilla olisi valmis koekaniiniksi. Ihanaa, kun joku on mun puolella. Huippu terapeutti!!

Näin viimeviikolla myös toisen huippuihmisen, mun fyssarin. Oli taas antoisa käynti. Ei niinkään polven osalta, mutta pään osalta. Ystävien ja perheen lisäks, mulla on kyllä ympärillä mahtava tiimi alan ammattilaisia!!

Perjantaina jäikin mun "oma" ortopedi vuodeksi pois Kirurgisesta sairaalasta. Olen jo googletellut tulevan ortopedini. Mitään ihmeitä ei ole löytynyt, ikäväkseni kyllä joudun toteamaan, että ulkonäöllisesti ei kyllä vedä edelliselle veroja ;)

Viime viikon oli ipanat lomalla hoidosta, ja koko viikko meni tottakai sairastaessa. Pienin aloitti perjantaina ja tosikko lopetti eilen. Viikonloppuna olis tarkoitus lähteä maaliskuun ensimmäiselle laivareissulle (parin viikon päästä sitten toinen tyttöjen kesken<3 ), joten melko varmaan me sairastutaan miehen kanssa ennen sitä. Nyt huutaa polvi lepoa, kun on viikon painanut. Eipä ole taas hetkeen ollut näin kipeänä. Mutta yritän olla valittamatta, kyllä se tästä.

Aurinkoista viikon alkua :)