Aamu ei olis voinut paremmin alkaa. Päätin tosissani kokeilla nostaa jalkani sohvalle lihaksilla, eikä käsillä kuten tähän asti. (Lokakuusta asti olen siis nostanut sen paikasta a paikkaan b käsillä.) Joku voi pitää hulluna, mutta puhuin ja hoin itselleni että kyllä sä pystyt siihen, kävelin edes takaisin käytävällä ja suunnittelin päässäni tuota niin isoa asiaa. Istuin sohvalle ja yritin. Ei liikettä. Yritin uudestaan ja jalka nousi hieman kovan kivun kanssa. Hitto, en mä periks anna, nyt se nousee. Pienen karjaisun saattamana SE NOUSI SOHVALLE! Ja niin nousivat kyyneleetkin silmiini. Hetken huutoitkua ja vielä tarkistus että jalka on sohvalla! Jumalauta mikä fiilis!! Mä tein sen! Saan tänään kertoa ja toivottavasti näyttää fyssarille hyvät uutiset.

Kipu oli kyllä kova. Polvilumpiohan ei vieläkään liiku minnekään, joka sitä kipua aiheuttaa suurimmaksi osaksi ja myös estää polvea toimimasta. Mutta ei se haittaa, tätä hyvää mieltä multa ei vie mikään!!

Eilen valitin suihkussa käymisestä. Odotan niin, että siitä tulee se arkipäiviin kuuluva normaali pikku-juttu. Tällä hetkellä se on armotonta selviytymistä. Riippuen päivästä, suihkureissuun saa varata aikaa puolesta tunnista tuntiin. Ja kun pääsen alakerrasta ylös, olen ihan poikki ja hikinen. Pitäis osata ajatella taas positiivisesti! Muutama kuukausi sitten en päässyt kotona suihkuun lainkaan vaan kävin kaupungissa äidillä. Ja vaikka se nytkin on vaikeaa, oli se silloin todella vaikeaa! Äiti pesi mua kuin pientä lasta tai vanhusta ja mä vaan istuin ja itkin. Nyt sentään selviydyn siitä yksin.

Kun paska fiilis iskee, ei pitäis jäädä sitä murehtimaan vaan miettiä, miten huonona olin jokin aika. Ollaanhan tässä jo edistytty huimasti!

Tänään mulla paistaa aurinko!! :)

PS. Mulla on tavoite: toukokuun loppuun mennessä pääsen ainakin pieniä matkoja yhden kepin varassa!