Pieni rauhallinen hetki, jospa taas kirjoittaisi ylös kuulumisia. Taidan aloittaa hyvillä jutuilla jotta taas lopussa voi marmattaa..

VILLASUKAT! Ehkä maailman paras keksintö. Mutta voi paska, kun itseltä ei kutominen onnistu (joojoo, kyllä mä vielä joku päivä opettelen, nyt vaan on kaiken maailman kiireitä) ja äidin käsi on tohjona, joten sekään ei voi nyt kutoa. Mitä silloin tehdään? No laitetaan tietty faceen avunpyyntö! Ja sieltähän entinen työkaverini nappasi tehtävän itselleen. En malta odottaa, että saan sukat käyttöön!! Pitänee alkaa etsiä kesävärejä, jalka kun vaatii lämmikettä kesälläkin (ulkoista, ei sisäistä!). Verenkierto ja aineenvaihdunta edelleen huonot, siitä lisää valitus-osiossa.

LAIVAREISSU! Ensimmäinen reissu vedetty kunnialla (no tavallaan) läpi. Oltiin siis miehen ja naapurin parin kanssa risteilyllä viime viikonloppuna. Jo perjantaina illalla piti vaihtaa housut, polvi turposi sen verran, etten voinut aiottuja farkkuja käyttää. Mutta sehän ei meidän menoa estänyt, ehkä vähän hidasti. Hauskaa oli, ja hyttiinkin sitten lopulta muutaman mutkan kautta päästiin! Ai että, naurattaa vieläkin! Meidän teinityttö näki videopätkän, jossa me yritettiin miehen kanssa päästä hyttiin sisälle. Hänen kommenttinsa oli, että mä oon ku teini humalassa. Tänks ;) Seuraavana päivänä käveltiin yhden askelmittarin mukaan noin 9000 askelta. Kyllähän se jalassa tuntui, vaikka edellisen päivän puudutteet ehkä vähän vielä vaikuttikin. Ja sunnuntaina vasta tuntuikin. Yhdet ”kalsarit” sain vedettyä jalkaani, muut ei polven kohdalta mahtuneetkaan. Vieläkin koko jalka on kipeä, tiedä sitten, johtuuko tuosta reissusta vai maanantain fyssarista (josta myös mainintaa valituksissa). No, sama se, ensi viikon torstaina olisi vuorossa tyttöjen risteily, Elastinen lähtee messiin ;) Ja huhtikuussa Tuiskuuuuuuuuun keikka!!

Ok, siinä ne hyvät jutut. Otetaas taas valittaminen mukaan postaukseen, että pysyy blogin jutut samalla tasolla. Kauheeta, jos tulis vaan kivaa ja hyvää juttua..

Suoraan sanottuna vituttaa ihmisten tuijotus. Tuolla laivalla sen sai kokea usein ja tulihan sitä yksi pissisteinipariskunta mulle tanssilattialla sanomaankin, että kannattaako mun olla täällä tanssimassa ku oon tällanen vammanen. Öh, ehkä teidän kahden kannattaa hävitä mun silmistä ennen ku huitasen kepillä! Mähän en luovuttanut, vaan hetkutin niin paljon kun pystyin!! Mutta ihan oikeasti, on hurjaa, miten ihmiset tuijottaa, varsinkin nyt, kun mulla on usein käytössä tuo ”mummokeppi”. Se on aika paljon kevyempi kuin tuo kyynärsauva, mutta polven ollessa hiton kipeä, on otettava toi kunnon keppi käyttöön. Pitää vaan oppia sulkemaan omat silmät tuijotukselta. Se ei vaan ole aina helppoa.

Maanantaina olin taas fyssarilla. Tehtiin samat jutut kuin nyt jo pitkän aikaa on tehty. Lopussa kuitenkin opiskelija tuli kuvaamaan mun kännykällä videoo, kun F käsitteli jalkaa. Ja sitä käsiteltiin sitten oikein kunnolla. Mun oli tarkoitus näyttää tämän päivän toimintaterapeutille noi videot jotta hän näkee, mitä kaikkea jalalleni tehdään. Tuo käsittely yhdistettynä viikonlopun menoihin ei ollutkaan hyvä yhdistelmä. Kipuja, särkyä, sähköiskuja, oikeastaan mitä vaan on ollut siitä asti. Kipu on taas ollut joka hetkistä ja alkaa jo syömään naista. Jälleen on saanut parkua ja masistella. Mä uskon, että mieliala tästä kohenee, jahka saan kivut taas kunnolla hallintaan. Mutta kyllä tää taas kerran tuntuu ihan uskomattoman epäreilulta. Nappasin tuossa hetki sitten kuva, jossa molemmat jalat roikkuu rentoina kun istun pöydällä. Tai no, roikkuu ja roikkuu.

100316%20138.jpg

Tänään olin taas toimintaterapiassa. Siellä on nyt aika usein käyntejä. Ja ei siinä mitään, tykkään kyllä käydäkin. Terapeutin kanssa on kiva jutella, saa ihan oikeasti olla oma itsensä. Nytkin ilmoitin heti kättelyyn että oon helvetin pahalla tuulella eikä ylimääräinen kaunistelu nyt kiinnosta. Terapeutti sanoi vain että selvä, ja sillä mentiin eteenpäin. Inhottavaa vaan on se, että matka paikan päälle kestää melkein tunnin. Pari tuntia autossa istumista päivän aikana ei oo se ihanteellinen juttu jalkaa ajatellen. No mutta. Homma on nyt se, että aineenvaihdunta ja verenkierto jalassa on erittäin huonot. Sain kotiin tällaiset sexiböksyt (not), jotka nyt sitten auttaa tähän. (Ensipainehousut)

100316%20136.jpg

Tämän päälle mä vielä vedän jotain tukisidosta, en nyt muista nimeä. Ens kerralla musta otetaan tarkat mitat ja niiden perusteella mulle tilataan ihan mittatilaustyönä tehdyt housut. Lähinnä ne on legginsien näköset ja ne luojan kiitos tilataan mustana. Hintaa noilla housuilla on muutama satanen, joka ei onneks jää mun maksettavaks. Seuraavilla käynneillä kuulemma pureudutaan mun kehon kuvaan ja mut laitetaan kohtaamaan toi jalka ihan tosissaan. Varoitteli jo, että luvassa voi olla paljon kyyneliä ja kiukkua. Bring it on!!

Heeeei, yks ihana juttu unohtui mainita! Sain tänään postissa myönteisen päätöksen Trafilta, eli saan autooni invapysäköintimerkin. Nyt vain odottelemaan, että se tulee postin mukana. Sitten saan auton kauppareissulla ovien lähelle, helpottaa sekin aika paljon.

Olkoon tämä taas tässä tällä kertaa.