Sain ihmeekseni viime yönä nukuttua suht hyvin. Neljään asti nukuin kuin tukki, sitten ei enää unta tullutkaan jännityksen vuoksi. Nousin puoli kuudelta laittamaan itseäni valmiiksi, onpahan ainakin rauhallista kun pikkumiehet vielä nukkuvat.

Ystäväni saapui ja lähdimme taksilla kohti Kirurgista sairaalaa. Juttua riitti, joten pahin jännitys iski vasta sairaalan pihalla. Onneksi lääkärin aika piti hyvin paikkansa, emmekä joutuneet odottamaan kuin muutaman minuutin, kunnes kutsu kävi. Lääkäri oli perehtynyt tietoihini todella hyvin, mutta varmuudeksi vielä päivitettiin viimeisimmät kuulumiset. Sen jälkeen kävi käsky riisua ja sängylle (taas se kuulostaa pervolta ;) ) Jumaliste miten kipeää teki, kun lääkäri kosketteli jalkaa ja käski taivuttamaan ym. Polvilumpio ei liikahda lainkaan mutta sen liikuttamisen yritys tuottaa aivan helvetinmoista kipua. Housut jalkaan ja istumaan. Tuomio: tämä oli nyt tässä. Kaksi aikaisempaa arpikudoksen poistoa ei ole tehonnut kuin muutamaksi viikoksi. Enää sitä ei yritetä. Reisilihas on kiinnittynyt vankasti polvilumpioon joka tarkoittaa, että uusi toimenpide voisi vain pahentaa tilannetta ja varsinkin tuon jalan toimintaa. Nyt kuitenkin pystyn jalkaa reisilihaksen avulla nostamaan mutta jos siihen mennään koskemaan, niin jalka on toimeton. Eli suomeksi, suoralla jalalla on pärjättävä loppu elämä.

Tästä tuli todellakin tuomiopäivä. Vittu!!