Pari viikkoa sitten siis asennettiin tuo koestimulaattori. Asennus jännitti kovasti, mutta onnekseni sairaalassa ei tarvinnut kauaa odottaa, kun kutsu saliin tuli. Leikkuria ei oltu kuitenkaan vielä siivottu edellisen potilaan jäljilta, joten jouduin odottamaan käytävällä. Itkuhan siinä tuli, hoitaja tuli lohduttamaan ja haki myös oman lääkärini, joka toimenpiteen suoritti, keskustelemaan kanssani. Käytiin koko toimenpide rauhassa vielä kertaalleen läpi, mietittiin letkun ulostulopaikka, kerrattiin asiat infektioista. Sain suoneen rauhottavaa ja sitten jo mentiinkin. Torkuin lähes koko toimenpiteen, joka kesti muutaman tunnin. Oikeastaan muistan vain sen testikohdan, jolloin mun piti kertoa, milloin tunnen sähköä kipeässä raajassa. Kohta olinkin jo huoneessa toipumassa. Jonkin ajan kuluttua kävi stimulaattorihoitaja luonani, jolloin käytiin läpi laitteen ja kaukosäätimen toiminnot, mahdolliset vikatilanteet, nosto- ja liikuntarajoitukset sekä muut mieltä askarruttavat asiat. Sitten sainkin luvan lähteä kotiin. Tai itseasiassa äidilleni.

Alku meni ihan hyvin, lepäilin äidillä lääkkeiden voimilla kunnes ymmärsin, etten saa tarpeitani tehtyä. Sain virtsaummen, jonka vuoksi jouduin illalla ja vielä aamulla sairaalaan katetroitavaksi. Kolmannella kerralla saimme kotisairaalan käymään äidillä, mutta sitkeällä yrityksellä homma alkoikin sujua itsekseen. Kokemus sekin, huh! Haavakipu oli pari päivää todella kovaa, onneksi sain sairaalasta vahvempia lääkkeitä mukaan. Pari yötä olin äidillä, jonka jälkeen lähdin kotiin oman perheeni luo. Lapset on olleet tosi reippaita, hienosti ovat jaksaneet aamulla aikaisin herätä ja iltapäivisin ovat reippaita pikku apulaisia. Miestä toki unohtamatta, hienosti on hänkin jaksanut herätä ;)

Viime maanantaina olin TYKSissä röntgenissä, haavojen tarkistuksessa ja keskustelemassa mahdollisen pysyvän stimulaattorin asennuksesta. Kuvissa oli kaikki ilmeisesti hyvin, koska niistä ei mitään mainittu. Selän leikkaushaava oli hyvin parantumassa, mahtavaa. Ja lisäksi sain lääkäriltä puoltavan päätöksen pysyvään stimulaattorin, koska vaste on ollut hyvä. 

Tiistaina istuskelin illalla sohvalla ja katsoin tv:tä, mies oli jo hetkeä aiemmin mennyt nukkumaan. Selässä tuntui pieni napsahdus ja kipu. En tiedä mitä tapahtui, mutta selän haavan viereen, johdon kohdalle, nousi sormenpään kokoinen patti ja se oli helvetin kipeä. Herätin miehen hysteerisenä joka rauhoitteli unen pöpperössä. Soitin vielä TYKSin päivystykseen. Siellä ei juuri stimulaattorista oltu kuultu (?) mutta lääkäri oli sitä mieltä, että jos kivun kanssa pärjään yön yli, voin olla kotona ja aamulla soittaa kipupolille. Näin tein ja aamulla heti puhelin kourassa jonottamaan. Stimulaattorin teho oli yön aikana heikentynyt huomattavasti. Hoitaja oli sitä mieltä, että mitään aihetta huoleen ei ole, otan sitten uudelleen yhteyttä, jos nousee kuume tai tulee muita infektion merkkejä. No, toivottavasti siellä selässä ei ole mikään liikahtanut. Patti on edelleen tuolla selässä, ei tosin enää kipeä paitsi koskettamalla. Mutta olen yrittänyt pitää sormet kurissa.

Perjantaina sain tikit pois, haava teipattiin vielä vuorokaudeksi. Kun postimme teipit kotona, kipu haavassa lehahti todella kovaksi. En pystynyt istumaan, ainoastaan pikku hiljaa kävelemään. Kaikki mahdolliset lääkkeet oli taas otettu, ei auttanut, kuin lähteä hakemaan apua päivystyksestä. Kipupiikki auttoi lähestulkoon heti, sen jälkeen vointi on ollut hyvä. Ei suurempaa kipua paitsi jos ei muista levätä vähän väliä. Se on vaan niin vaikeaa ;)

Perjantai oli myös surun päivä. Meidän rakas pieni Jari undulaattimme lähti viimeiselle lennolleen, sairastettuaan viikon verran. Ehdin hänen kanssaan eläinlääkäriin, mutta pienokainen nukkui pois melkein heti päästyään eläinlääkärin käteen. <3 Tänään saimme kuitenki Karille uuden kaverin, Viljon. Nyt pojat tutustuvat toisiinsa, katsotaan mitä tästä tulee.

Keskiviikkona olisikin sitten pysyvän stimulaattorin asennus. Kehon ulkopuolella olevat piuhat poistetaan ja uuden piuhat kuljetetaan ihon sisällä pakaraan, jonne implantoidaan virtayksikkö. Lääkärini oli kuitenkin ehdoton, että jään sairaalaan yöksi. Kotiin pääsen, kun kroppa toimii taas normaalisti. Fiksuahan se toki on, vaikka en tuolla sairaalassa aio yhtään ylimääräistä hetkeä viettää.

Huomenna kuitenkin vielä vietetään yhteistä aikaa perheen kesken kotoillessa ja nauttien Suomen Itsenäisyyspäivästä. Onnea Suomi ja kiitos veteraanit!! <3