Aloitetaanpa tämä postaus samalla tavalla kuin edellinenkin, nimittäin lasten sairastamisella. Kuopus ehti jo kurkunpääntulehduksesta parantua, mutta seuraavana vuorossa olikin korvatulehdus. Viikonloppuna saatiin päivystyksestä antibiootti, ja se alkaa jo selvästi puremaan. Ystäväni jo ihmetteli, että emmekö käyneet lainkaan päivystyksessä viikonloppuna, mutta kyllä me edelleen jatketaan kaupungin varojen kartuttamista ;)

Viime viikon torstaina lähdin soittelemaan Tyksiin selkäpolille lähetteeni perään, kun mitään ei kuulunut. Hoitaja langan päässä ilmoitti, että vaikka lähete oli tullut kiireellisenä, oli heidän erikoislääkärinsä muuttanut sen kiireettömäksi. Näillä näkymin saisin tiedon magneettikuvauksen ajankohdasta aikaisintaan kuukauden päästä. Purskahdin puhelimessa itkuun ja kysyin että eikö mitenkään voi kuvausta nopeuttaa, en tiedä selviänkö selkäni kanssa siihen asti. Vastaus oli tiukka ei. Vasta jos jompikumpi jaloistani menisi tunnottomaksi, voitaisiin kuvausta kiirehtiä. En tiennyt, kenelle soittaa, joten soitin ihanalle toimintaterapeutilleni. Tuo temperamenttinen sisupussi lupasi selvitellä asiaa ja soitta mulle takaisin päin. Perjantaina aamulla hän soittikin vain ilmoittaakseen, että ensi viikon maanantaina mulla on magneettikuvaus ja sitten samana päivänä myöhemmin joku toinen kuvaus. Ja niin sain taas valuttaa kyyneleitä, tällä kertaa onnen kyyneleitä.

Viikonloppuna nostin Lyrican annostusta, koska ainakaan tuosta 75mg*2 ei ollut mitään hyötyä. Nyt kun annos on tuplattu, voisin sanoa hiljaa kuiskaavalla äänellä, että hieman on selkä parempi. Kipua on edelleen läpi päivän ja yön, mutta se on lievempää. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että lääkkeen nosto vaikuttaa vai siitä, että nuppi on taas sekaisin kuin Haminan kaupunki. No, sen näkee sitten muutaman päivän päästä, kun kroppa tottuu suurempaan annokseen.

Ja nyt kun on surun ja vitutuksen kyyneleet pyyhitty, kirjoitan vihaisella mielellä tosta helvetin polvesta ja oikeastaan koko jalasta. Sheivailin tuossa jalkojani pitkästä aikaa, ihan vain ajatellen fysioterapeuttiani, johon pääsen ylihuomenna parin viikon tauon jälkeen. Leikatusta jalasta pitää jättää iso osa ajamatta, ei ole toivoakaan, että iho sietäisi höylää tms. Sen jälkeen rasvasin hellästi jalkaa, se näytti hurjan kuivalta ja oli aivan jäinen, toivoin siis saavani taas tuon verenkierron kulkemaan paremmin. Hetken ihmettelin, miten polven takaosa tuntuu niin oudolta, samoin osa pohkeesta. Kunnes tajusin, että tuo polven ”olotila” on levinnyt. Eli polven takaosa ja osa pohkeesta on osittain tunnoton, osittain erittäin kosketusarka ja kipeä. Perkeleen perkele!! Ilmeisesti huomenna on otettava puhelin kauniiseen käteen ja soitettava kipuklinikalle.

Mutta koska olen päättänyt, että jokaiseen postaukseen yritän keksiä jotain positiivistakin niin here it comes: ANTTI TUISKU ja tulevan lauantaina Hartsun keikka! Lauantaina jätän jokaisen huolen ja murheen kotiin, ja aion nauttia täysin rinnoin keikasta ja ystävien seurasta!