Tai ehkä ei ihan peto kuitenkaan. Mutta uimassa siis käyty ja hengissä selvitty! Ja se oli niin rentouttavaa, turhaan jännitin.

Aamu alkoi oikein hyvin, sain koneella taivutettua polven jopa 60’ ja aika helpostikin vielä. Treffattiin fyssarin kanssa uimahallilla klo 8. Mua jännitti ihan hirveesti, olin ihan varma että liukastun noiden keppien kanssa siellä märässä. Pukukoppiin köpsöteltiin riisumaan, koppi olikin täynnä mummoja. Sain pitkiä katseita kinesioteippieni ja keppieni kanssa. Suihkuun asti kaikki meni hyvin, mutta sitten se jännitys ihan tosissaan alkoi. Mutta hyvinhän sekin meni, ei liukastumisesta tietoakaan.

Uimahallin puolella näin jo kauhukuvia silmissäni, miten kohta rämähdän lattialle nurin tai miten kaadun rappusissa matkalla altaaseen. Mutta ei. Ilman keppejä pääsin kävellen rappuset molempiin kaiteisiin tukeutuen. Se tunne, kun pääsin veteen!! Kävelin rapuilta altaan päähän ILMAN KEPPEJÄ ja ILMAN KIPUJA! Itkuhan siinä tuli! 6,5 kk en ole ottanut askeltakaan ilman keppejä. Olisin vaan halunnut jäädä siihen. Ja paljon sainkin kävellä rauhassa, vaikka allas oli mummoja piukassa.

Kyllä mä muutakin tein. Vesikävelin (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua suoran polven kanssa) 50m ja uin 50m. Sitten vähän "hypittiin vedessä", venyteltiin ja jumpattiin. On ihan sanoin kuvaamaton tunne, kun kipuja ei juurikaan tuntunut vaikka liikkeessä olinkin. Itku tulee jo pelkästään tätä kirjoittaessa!

Siirryttiin lopuksi vielä lämpimään altaaseen venyttelemään ja kävin vesisuihkun alla ottamassa hierontaa hartioihin ja selkään. VAU!

Suihkun kautta pukukoppiin vaatettamaan ja laittamaan uudet teipit polveen (ja keräämään lisää katseita). Mä en voi mitenkään kiittää tota mun fyssaria, et se viitsi tehdä tän reissun mun kanssa. Ja miten paljon se muutenkin on mua auttanut ja tsempannut. Työtäänhän se tekee, mutta sydämellään, se on varma!!

Päräytin taksilla äidille, joka auttoi mua kauppaostosten kanssa. Tämän kirjoittamisen jälkeen otan pienen jumpan, sitten pyykkäämään, siivoomaan keittiö ja laittamaan ruokaa. On niin energinen olo!

Jatkossa yritän kerran viikossa päästä vaikka yksin uimaan, jos en saa ketään kaveriksi. Uskon, että pärjään siellä yksinkin. Ovia pitää ehkä jonkun vähän aukoa, mutta jos ei ketään näy, niin kyllä mä niistäkin pääsen, kun vähän taiteilen. Varovasti ja rauhallisesti kun menee, niin kaikki on hyvin.

Nyt on niin hyvä olla! Voisin siirtää vaikka vuoren paikaltaan (melkein)!