Monen monta päivää tässä menikin jo hyvin. En edes muista, koska olisin viimeksi itkenyt. Onneksi sekin asia tuli eilen korjattua ja taitaa jatkua tähän päivään...

Olin eilen fyssarilla. Oma fyssari on lomalla, mulla oli joku tuuraaja ja tarkoitus oli tehdä rentoutus. No siinä alkuunsa mulle neuvottiin peili-terapiaa ja kakspiste-jotain pistelyä. Ei sen tarvinnu kysyä kuin että miten menee, johan padot aukes. Rentoutuksen aikana tosin en itkenyt, mietin vaan että koska tää on ohi! Ei ollu ihan mun juttu, toiste en mene!!

Kotona sitten itsekseni itkeskelin ja podin fyysistäkin huonoa oloa, sekin on tehnyt comebackin! Pahoinvointilääkettä menee lähes päivittäin ja paino laskee. (Saa se kyllä vähän vielä laskeakin.) Reilun viikon päästä on taas TYKS- päivä, pitänee mainita lääkärille, jos olo on vielä samanlainen.

Koko päivän mietin tulevaa kesää. En pysty touhuumaan lasten kanssa oikeestaan mitenkään. Voidaan me omaan puistoon mennä, mutta jos ei mitään ihmettä polven saralla tapahdu, siinä se sitten onkin. En pääse viemään heitä uimaan, en pyöräilemään, kävelylle, ostoksille, en mitään! En saa saatana sentään otettua omia lapsiani edes seisaaltani syliin!!

Illalla sitten mies lueskeli tuossa mainoksia ja vuoroon tuli Ahvenanmaan mainos. Miehen suvulla on Ahvenanmaalla mökki, jossa olemme muutamia kertoja olleet. Kesällä oli tarkoitus lähetä ainakin viikoksi sinne viettämään lomaa. No, ukkokulta siinä sitten innoissaan mietti, että ollaan viikko mökillä ja toinen viikko Maarianhaminassa hotellissa. Viedään lapsia sinne, tänne ja tonne. Ja niin alkoi rouvan silmät taas vuotaa. Miten pystyn olemaan missään? Vieläkin jalka vaatii muutaman kerran päivässä polvikoneen venytystä, muuten se ei taivu minnekään. Eli toi romu pitäisi varmaan ottaa mukaan ja käydä aina välillä venyttämässä ja kiroomassa kohtaloaan. Kävelyä tulisi jonkin verran, jaksanko muka kävellä keppien kanssa pitkiä matkoja. Ja miten toi mies jaksaa yksin viiden lapsen kanssa?? Eihän se saa lomailla ollenkaan!!

Voisin melkein jo sanoa, että oon luovuttanu tulevan kesän osalta. Tiedän että pitäs jaksaa yrittää ja tsempata mutta kun ei vaan oikein jaksais. Sen lisäksi, että multa on pilattu nyt jo puol vuotta, on jäljellä vielä armoton määrä kuntoutusta tietäen, että unelma-ammattiini en enää koskaan voi haaveillakaan kouluttautuvani, ovat lapseni, mieheni ja läheiseni kärsineet ihan riittävästi.

Mistä sitä taas löytäis motivaation? On vaan niin helvetin vaikeeta yrittää pysyä koko ajan positiivisena ja iloisena!!