Kotona ollaan!!

Tiistaina 27.1. klo 6.30 starttasi taksimatka sairaalaan. Osastolla sain sairaalan pinkit päälleni ja sitten vain odottelua. Leikkaus piti olla 14.30 mutta pääsinkin saliin jo 12 jälkeen. Spinaali ja epiduraali kuntoon, nainen unten maille ja homma käyntiin. 17 maissa olin takaisin osastolla ja jalka liikkeessä. Se oli hurjan näköistä, polvi taipui, mitä se ei ollut tehnyt melkein 4kk. Mulla oli epi-pumppu, joten kipua en tuntenut, kiristystä vain. Terveen jalan tuo epi puudutti liiankin kanssa, en tuntenut polvesta vatsaan asti mitään. Vähän jännitti kävellä keppien kanssa kun ei oikein jalka toiminut. Sen takia en oikeestaan muualle kävellytkään kuin vessaan. Kaatuminen siitä olisikin vielä puuttunut. Muuta ihmeellistä ei osastolla sitten tapahtunutkaan.

Torstaina tuli leikannut lääkäri juttelemaan. Sanoi että polvessa kasvoi todella aggressiivisesti arpikudosta. Polvi oli ollut kuin kova kivi ja töitä tehtiin että se saatiin puhtaaksi. 100 astetta oli salissa saatu polvi taipumaan hieman voimaa käyttäen.

Nyt suunnitelma on se, että pidetään polvi liikkeessä, venytyksessä, myöskään suorana oloa unohtamatta. 4-6vko jälkeen polvi jäykistyy taas johonkin asteeseen. Muutaman kk päästä on samanlainen operaatio edessä.

Sairaalassa mun piti olla viikko. Pääsin kuitenkin perjantaina kotiin koska epi-pumpun poiston jälkeen en ollut kipeä. Ennen kotiin lähtöä treenattiin fyssarin kanssa. Illalla olinkin sitten kotona.

Tänään aamulla heräsin siihen, että reisilihas oli ihan kivi kova ja järkyttävän kipeä. Kaikki kipulääkkeet naamaan, kylmää, lämmintä, kyyneleitä, auts! Eihän se ihme ole, tuolla lihaksella ei ole paljon mitään tehty 4 kuukauteen ja nyt sitä on venytetty ja rääkätty. Ei auta kuin puskea kipua päin, kyllä se(kin) siitä ajallaan.

Hyvillä mielin siis hommiin!!