Huhhuh! Tässä on pari päivää mennyt miettiessä ja pähkäillessä.

Maanantaina tosiaan se mun ortopedi (A) soitti. Ja nämä sydämentykytykset jotka hän aiheutti, eivät ikävä kyllä johdu miehen komeasta ulkonäöstä.

Puhelun alussa saimme hoidettua sen varsinaisen asian, jonka vuoksi soittopyynnön jätinkin. Tarvitsin siis lääkärintodistuksen, jonka avulla voin hakea invamerkkiä autooni (jonka muuten saan huomenna!!!!). A lupasi kirjoittaa sen. Kertoi, että kriteerit on koventuneet aika tavalla noissa myöntämisissä mutta uskoi silti mun saavan sen. Toivotaan parasta, hakemus lähtee heti, kun posti tuo sen todistuksen.

A kyseli vointiani ja sitä, että onko meillä vielä osastonäyttöä ennen kuin hän jää vuodeksi pois. Eihän meillä ole kuin soittoaika kuun lopussa joka nyt päätettiin yhdistää tähän puheluun. Kerroin leposäryn jääneen vuoden vaihteessa pois mutta toisaalta, hermokipulääkkeiden vaikutus lakkasi jo jokin aika sitten. No, noi kipuhommathan hoidetaan Kipuklinikalla, joten niihin ei tässä sen enempää puututtu. Kuin ihmettä odottaen, A vielä varmisti että onko se polvi edelleen jäykkä vaikka tiesihän se jo vastauksen. Seuraavat pari minuuttia saivat mut melkein lentämään perseelleen ja lähes paniikkiin.

A oli ollut viikonloppuna Ranskassa jossain polviseminaarissa (tms.) ja olivat siellä keskustelleet myös tästä mun polvesta. Eipä olleet siellä palaveeranneet lääkäritkään ennen törmäneet tällaiseen. A sanoi että olisivat jo nyt keväällä taas halunneet putsata polvea, mutta eivät sitä tee, koska mennyt 1,5 vuotta on ollut mulle vähän turhankin raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. No shit Sherlock!! Nää kahdeksan leikkausta riittäis mulle kyllä vaikka ihan loppuelämäks. Mut syyskuussa olis seuraava näyttö ja silloin aikatauluun sisällytetään leikkaus. Putsauksen lisäks haluaisivat kokeilla polveen sytostaatti- ja sädehoitoa!! WHAAAAAT!! Tätä ei ole koskaan tähän tarkoitukseen kokeiltu, mutta nyt voitais kun ei siihen tunnu mikään tehoavan. Okei, koekaniinina olo tästä nyt puuttuikin!

Paniikin jälkeen sain hieman mielenrauhaa omalta "face-sairaanhoitajaltani". Mut ihan näillä puheilla en ole tuollaiseen touhuun kuitenkaan lähdössä mukaan. Nyt kuitenkin jo pärjään polveni kanssa mielestäni suhteellisen hyvin, en halua yhtään takapakkia. Puoli vuotta sängyn pohjalla riitti mulle. En haluais enää yhtään turhaa infektioriskiä, saatikka sitten muita sivuvaikutuksia.

Huh!!