Keskiviikkona olin pitkästä aikaa fysioterapeutilla. F huomasi jo mua odotustilasta hakiessaan, että olen aika hyvin pöllyissä. Yritin kyllä skarpata, mutta aika hankalaa on taistella lääkkeitä vastaan. F alkoi käsitellä jalkaa, pyynnöstäni jätti täysin koskematta polveen. Yhtäkkiä hän kysyi, että onko kaikki hyvin, kun en reagoinut lainkaan, kun käsitteli jalan faskia pisteitä. Sanoin, että tunnen vain kevyttä koskettelua. Alettiin oikein kokeilemaan ja todettiin, että koko jalan tunto reiden puolivälistä alaspäin on erittäin heikkoa. Pelästyin ihan hirveästi. Yksi vaihtoehto tietysti on, että toi Lyrica vaikuttaa mutta tuntuu todella oudolta, että terve jalka on täysin normaali. Varattiin mulle poikkeuksellisesti ensi viikollekin aika ja jos jalka on edelleen samanlainen, mietitään, pitääkö ottaa yhteyttä kipuklinikalle.

Aloitin laittamaan tähän jalkaan liittyviä papereitani järjestykseen. Tätä kaaosta ei olisi koskaan syntynyt, jos olisin jo alusta lähtien laittanut ne kuntoon. Ja voi luoja, miten paljon niitä on. 1,5 vuodessa ehtii kertyä muutama A4 ;) Tässä kahdesta paperista kuvat. Nämä saivat tunteet jälleen kerran pintaan, katkeruuden, surun, pelon, mitä näitä nyt on.

Ensimmäinen. Ja tämä on vieläkin edelleen erittäin arka aihe. Nimittäin lähihoitajan koulutus, joka mun piti aloittaa. Jos kaikki olisi mennyt kuten suunnittelin, valmistuisin jo lokakuussa.

Toinen. Kuvassa on labrakokeideni tuloksia ajalta, jolloin makasin tuskissani sairaalassa. Tulehdusarvot ovat näemmä jo laskusuunnassa, mutta ovat siltikin hurjat 540. Koskahan tuon ajan käsitteleminen muuttuu helpommaksi?

Mutta nyt se positiivinen juttu. Tai oikeastaan niitä on kaksi. Tiedättehän, miten Facebook ilmoittaa aina muistoja menneiltä vuosilta? Eilen luin sellaisen muiston, jota en todellakaan tule koskaan unohtamaan. Vuosi sitten sain kovan uurastuksen ansiosta jalkani nostettua lattiasta muutaman sentin verran. Muistan sen hetken kuin eilisen. Itkin ja itkin onnesta. Ja sitten se sama juttu kun viimeksikin, nimittäin TUISKU!! Enää tämä päivä ja saan elämääni jälleen yhden ikimuistoisen illan!