Ja se huominen tulee sieltä, vaikka miten yrittäisin sitä välttää.

Pyykkikone pyörii tänään jo neljättä kertaa. Imurin varteen pitäisi vielä tarttua. Perheelle on tehty pakkaseen viikoksi ruokaa. Jääkaapin sisällöllä pitäisi pärjätä loppuviikkoon. Sairaalakassi on pakkaamatta, kaikki on kyllä kirjoitettu paperille ylös.

Pelottaa niin helvetisti. Mä en millään haluaisi olla erossa perheestäni. Ikävä lapsia ja miestä kohtaan tulee olemaan jotain aivan kamalaa. En saa aamuisin suukottaa ja halia heitä, iltaisin hyvät yöt pitää sanoa puhelimessa. Entäs sitten jos jotain menee leikkauksessa pieleen? Mun tekis mieli soittaa sinne ja perua koko juttu. Valehdella että olen kipeä. Mutta edessä tää on jossain vaiheessa joka tapauksessa.

En saa ajatuksesta kiinni, joten en kirjoita enempää väkisin. Peukkuja saa pitää huomenna!